Sata vuotta sitten, 15. huhtikuuta 1912, RMS Titanic törmäsi jäävuoreen ja upposi ylittäessään Pohjois-Atlanttia, minkä seurauksena yli 1 500 matkustajaa ja miehistön jäsentä menetti henkensä. Nykyään tuhannet alukset kulkevat samaa reittiä ilman, että kukaan menettää henkensä – ja satelliitit auttavat tässä.
Frederick Fleetin tehtävänä oli toimia Titanicilla tähystäjänä 14. huhtikuuta 1912 yöllä. Frederickin antamat tiedot jäälautoista olivat ainoat tiedot, joiden varassa kapteeni Edward John Smith joutui ohjaamaan alusta näillä vaarallisilla vesillä.
Yksi Titanicin katastrofin merkittävimmistä seurauksista oli merenkulun turvallisuuden parantuminen, mikä johti ”Ihmishengen turvallisuutta merellä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen” sekä Kansainvälisen jääpartion (IIP) perustamiseen.
Jääpartion tehtävänä on seurata jäävuoria ja määrittää jäävuorivaara-alue. Arktisilla vesillä voi milloin tahansa olla tuhansia jäävuoria. Jääpartion haasteena on määrittää, kuinka monta jäävuorta ajautuu etelään kohti laivaväyliä. Tähän mennessä yksikään alus, joka on noudattanut jääpartion julkaisemaa ‘jäävuorirajaa’, ei ole törmännyt jäävuoreen!
Aluksi jääpartio käytti merialuksia rutiiniluonteisten jääpartiointien suorittamiseen, mutta siirtyi ilmatarkkailuun toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään ilmatarkkailu on ensisijainen menetelmä, mutta IIP:n tavoitteena on korvata kalliit jäälennot satelliittihavainnoilla.
Nykyään jääpartio käyttää satelliittipohjaisia tutkahavaintoja täydentämään ilmakuvaushavaintoja. Satelliittien tutkat sopivat erinomaisesti jäävuorien seurantaan, koska ne pystyvät ottamaan kuvia pilvien ja pimeyden läpi.
Vuonna 2013 laukaisunsa odottava Sentinel-1 lisää huomattavasti tutkatietojen saatavuutta ja auttaa jääpartiota välttämään vuosisadan takaisen Titanicin kaltaisia katastrofeja.
