Monien vuosisatojen ajan ainoa tapa saada hyvä näkymä laajalle alueelle oli kiivetä korkeammalle maastoon. Sitten ilmapallojen ja lentokoneiden keksiminen helpotti maapallon havainnointia huomattavasti.
Avaruusajan aikana satelliitteja on käytetty yhä enemmän maapallomme kaikkien osa-alueiden tutkimiseen.
Koska ne tarkkailevat Maata kaukaa, niitä kutsutaan usein “kaukokartoitussatelliiteiksi”.
Yksityiskohtaisimmat kuvat maapallon pinnasta ja ilmakehästä lähetetään matalalla kiertoradalla olevista satelliiteista, joiden reitti kulkee pohjois- ja etelänavan yli.
Kun Maa pyörii niiden alla, nämä satelliitit pystyvät kuvaamaan koko planeetan – kaistalta kaistalta – muutaman päivän välein.
Polaarikiertoradalla liikkuvat satelliitit tutkivat jää- ja lumipeitettä, maankäyttöä, ilman ja veden pilaantumista sekä paikallista säätä. ESA:n polaarikiertoradalla liikkuvat satelliitit ovat Euroopan kaukokartoitussatelliitti (ERS-2) ja ympäristösatelliitti Envisat.
Muut avaruusalukset tarkkailevat jatkuvasti samaa osaa maapallosta kiertäessään 36 000 km:n korkeudella päiväntasaajan yläpuolella. Tämä antaa niille laajemman näkymän, mutta se tarkoittaa myös, että ne eivät näe maapalloa yhtä yksityiskohtaisesti.
Eurooppa on tähän mennessä lähettänyt kahdeksan Meteosat-nimistä sääsatelliittia tällaiseen “geostationaariseen” kiertoradalle.
