Aivan kuten ihmiset, myös tähdet syntyvät, vanhenevat ja kuolevat. Niiden syntypaikat ovat valtavia, kylmiä kaasu- ja pölypilviä, joita kutsutaan ‘sumuksiksi’. Tunnetuin näistä on Orionin sumu, joka on nähtävissä paljaalla silmällä.
Miljardeja vuosia syntymänsä jälkeen, kun Auringon kaltainen keskikokoinen tähti lähestyy elinkaarensa loppua, se laajenee punaiseksi jättiläiseksi. Sen halkaisija voi olla miljoonia kilometrejä – kun tämä tapahtuu Auringolle, se on niin suuri, että se nielaisi Merkuriuksen ja Venuksen!
Kun tähti on puhaltanut ulommat kaasukerroksensa pois, se romahtaa ja muodostaa erittäin tiheän valkoisen kääpiön. Yksi teelusikallinen valkoisen kääpiön ainetta painaisi jopa 100 tonnia! Miljardien vuosien kuluessa valkoinen kääpiö jäähtyy ja muuttuu näkymättömäksi. Mutta älä huoli, sitä ei tapahdu Aurinkollemme vielä noin 5 miljardiin vuoteen!
Pienet tähdet elävät pitkään, yli 10 miljardia vuotta. Niiden kuolemaa ei ole koskaan havaittu, mutta niiden uskotaan päättyvän elämänsä hiljaisesti ja lopulta sammuvan vähitellen.
Suurimmat tähdet päättyvät hyvin äkillisesti. Elämänsä loppuvaiheessa ne turpoavat punaisiksi superjättiläisiksi, ennen kuin ne lopulta räjähtävät valtavassa supernovaräjähdyksessä.
Noin viikon ajan supernova loistaa kirkkaammin kuin mikään muu tähti galaksissaan. Sitten sen kirkkaus hiipuu nopeasti. Jäljelle jää vain pieni, tiheä kappale – neutronitähti tai musta aukko – jota ympäröi laajeneva, erittäin kuuman kaasun pilvi.
Superjättiläistähdessä syntyneet alkuaineet (kuten happi, hiili ja rauta) leviävät avaruuteen. Tästä tähtipölystä syntyy lopulta uusia tähtiä ja planeettoja!
