Ladataan…
jwplayer(“pi_player”).setup({ ‘dock’: ‘true’, ‘image’: ‘https://www.esa.int/spaceinvideos/var/esa/storage/images/esa_multimedia/videos/2013/02/antarctic_ozone_hole_2011_and_2012/12514687-3-eng-GB/Antarctic_ozone_hole_2011_and_2012_video_production_full.jpg’, ‘wmode’: ‘transparent’, ‘height’: ‘250’, ‘width’: ‘400’, ‘controlbar’: ‘bottom’, ‘quality’: ‘true’, ‘modes’: [ { ‘type’: ‘html5’, ‘config’: { ‘file’: ‘https://dlmultimedia.esa.int/download/public/videos/2013/02/003/1302_003_AR_EN.mp4’, ‘provider’: ‘video’ } } ]});
Etelämantereen otsonikato: 2011 ja 2012
1980-luvun alusta lähtien otsonikerrokseen on muodostunut vuosittain valtavia aukkoja korkealla maapallon napa-alueiden yläpuolella. ESA:n ERS-2- ja Envisat-satelliitit ovat osoittaneet, kuinka nämä aukot ovat kehittyneet ja kasvaneet, peittäen toisinaan jopa Euroopan kokoisen alueen.
Otsonipitoisuudet ovat kuitenkin nousemassa, ja näyttää siltä, että Etelämantereen yläpuolella oleva otsonikato saattaa olla hitaasti häviämässä. Vieläkin parempi uutinen on se, että Euroopan MetOp-sääsatelliitin otsonitunnistin havaitsi, että vuonna 2012 Etelämantereen yläpuolella oleva otsonikato kutistui pienimmäksi 10 vuoteen!
Otsoni on hapen muoto. Pieniä määriä otsonikaasua esiintyy stratosfäärissä, 20–50 km:n korkeudella maanpinnasta. Onneksemme otsonikerros suojaa meitä auringon ultraviolettisäteilyltä, joka on yksi ihosyövän tärkeimmistä syistä.
Otsonikerroksen kehitykseen vaikuttavat ilmakehän kemialliset prosessit, tuuli ja lämpötila. Poikkeukselliset sää- ja ilmakehäolosuhteet voivat johtaa äärimmäisiin otsonitilanteisiin, kuten keväällä 2011 arktisen alueen yläpuolella havaittuun ennätyksellisen alhaiseen otsonipitoisuuteen.
Ihmisen aiheuttama saastuminen on kuitenkin tärkein syy otsonin vähenemiseen. Korkealla pilvikerroksessa tapahtuvat klooriyhdisteitä (CFC-yhdisteitä) sisältävät kemialliset reaktiot tuhoavat otsonia. Kun kevät saapuu napa-alueille, palaavan auringonvalon ja kloorikemian yhteisvaikutuksesta otsonimolekyylit hajoavat hapeksi. Yksi ainoa kloorimolekyyli voi hajottaa tuhansia otsonimolekyylejä.
Vaikka CFC-yhdisteet kiellettiin vuonna 1987, ne säilyvät ilmakehässä vielä monien vuosien ajan. Voi kestää noin vuoteen 2050 asti, ennen kuin klooripitoisuudet palaavat 1960-luvun alhaisille tasoille. Siihen asti satelliitit jatkavat otsonikerroksen kausivaihteluiden tutkimista.
